Lyhyt muisti
Maanantai 8.2.2010 klo 19:17 - Jussi Saramo
Väittävät, että ”kansan muisti” on lyhyt. Kuka vielä muistaa, kun valtionvarainministeri Katainen kertoi pääministeri Vanhasen tukemana, ettei maailmanlaajuinen lama kosketa Suomea?
Ylimielinen ja epäpätevä hallitus menetti tilaisuuden tehdä kustannustehokasta ennakoivaa elvytystä. Mikäli työpaikkoja olisi pelastettu ajoissa, silloin kun Vasemmistoliitto nosti tulevan talouskriisin keskusteluun, olisi valtion ja kuntien työttömyysmenot saatu aisoihin. Hallitus syytti meitä pelottelusta, ja mokasi täysin talouspolitiikkansa. Hinnan maksavat työttömät ja koko väestö.
Barack Obama esti maailmantalouden kokonaisromahduksen elvyttämällä ja ottamalla talouskuplan aikana tehdyt valtavat yksityishenkilöiden voitot veronmaksajien piikkiin. Yhdysvalloilla on jo 55 000 000 000 000 dollaria velkaa! Tämäkään ei valitettavasti taida auttaa. On odotettavissa, että valtioiden velkaantumisella romahdusta tai rakennemuutosta siirretään vain eteenpäin.
Ongelma ei silti ole vain kykenemättömissä johtajissa, kuten Kataisessa ja Vanhasessa, tai George Bushissa, jonka hallinnon aikana maailmantalouden vääristymä lopullisesti paisui. Ongelma on uskossa vapaaseen kapitalismiin. Se ei toiminut 1900-luvun alussa, eikä se toimi 2000-luvun alussa.
Pahimman romahduksen aikana maailman johtajan lupailivat, että maailmantalous otetaan taas demokraattiseen hallintaan, kuten tehtiin 30-luvun laman jälkeen, ja veroparatiisit suljetaan. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä vähemmän enää halutaan tehdä. Ehkäpä johtajienkin muisti on lyhyt. Uusi pommi on viritetty.
Olin viikonloppuna Brysselissä miettimässä Euroopan vasemmiston tulevaa toimintaa. Talouskriisistä puhuttiin paljon, etenkin kreikkalaiset elävät jatkuvan uhan alla. Puhuttiin myös Islannin ja Irlannin masentavista tilanteista, kuinka talouden vapauttaminen aiheutti syvän laman.

Italialaisen eurokommunistin Altiero Spinellin mukaan nimetty Eu-parlamentin päärakennus oli hiljainen viikonloppuna
Löysin osuvan tekstin kolmen vuoden takaa. Siinä Islannin kunniakonsuli Lauri Lajunen kertoo: ”…Islannin olevan Euroopan kilpailukykyisin ja maailman neljänneksi kilpailukykyisin maa…Elintaso on korkeampi kuin Suomessa, Ruotsissa tai Saksassa ja se näkyy muun muassa runsaana ylellisyystavaroiden kulutuksena.”
”Missään muussa pääkaupungissa ei näe liikenteessä niin paljon upeita, suurilla renkailla varustettuja maastoautoja kuin Reykjavikissa. Ihmiset ovat muotitietoisia ja istuvat iltaa hintavissa trendiravintoloissa. Coca Colan kulutuksessakin islantilaiset ovat nyt maailman johtava kansa.”
”Kansainvälinen valuuttarahasto näkee vaaran merkeistä huolimatta Islannin kansantalouden tulevaisuuden näkymiä loistavina. Sen mukaan Islannin talouden vahvuuksia ovat avoimet ja joustavat markkinat, voimakkaat instituutiot ja se, että luonnonvarat ovat hallinnassa.”
Pohjoismaista ”Norden” -tiedotussivustoa ehkä hävettää heidän innostunut uutisointinsa Islannista, sillä googlaamani sivut ovat poistuneet netistä. Onnistuin kuitenkin löytämään myös alkuperäiset tekstit:
”Usein kysytään, mitä islantilaisten yritysten ekspansion taustalla oikein on. Taustalla on kolme tekijää. Ensinnäkin Islanti on allekirjoittanut Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen, joka on taannut islantilaisille yrityksille vapaan pääsyn EU:n sisämarkkinoille ja pakottanut Islannin viranomaiset vapauttamaan kansainväliset pääomasiirrot.”
”Toiseksi edellinen pääministeri Davið Oddsson teki aloitteen yksityistämisestä. Siinä oli tärkeintä valtion pankkien yksityistäminen, joka vapautti valtavia voimia. Pankit ovat nyt monessa suhteessa näyttäneet tietä talouden ekspansiossa sekä osallistumalla kasvun rahoittamiseen muissa kansainvälisissä yrityksissä että ostamalla itse naapurimaissa sijaitsevia rahoitusyhtymiä.”
”Siksi on entistä tärkeämpää, että ympäristö, joka viranomaisilla on tarjottavana yrityksille, on niiden kannalta edullinen. Pääomat ovat liikkuvia ja voivat milloin tahansa vaihtaa paikkaa. Itsenäisyyspuolueen ja sosiaalidemokraattien muodostama uusi hallitus näyttää varautuvan tähän ja aikoo esimerkiksi keventää edelleen yritysverotusta. Suuret yritykset painostavat viranomaisia kuitenkin entistä enemmän.”
Kuulostaako tutulta? Samaa huttua suoltavat Katainen, Wahlroos ja monet muut. Toivottavasti muisti ei pätki seuraavien vaalien alla.
Uusimmat kommentit
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 27.2.2010 20:05
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Toinen Jussi 23.2.2010 19:46
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 16.2.2010 9:47
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:33
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:32