Äänestä väärin!Torstai 9.4.2009 klo 21:28 - Jussi Saramo Hyvää pääsiäistä kaikille! Itselleni pitkä vapaa tulee todella tarpeeseen, tämä viikko on vedetty vähillä yöunilla aamusta iltaan monenmoisissa poliittisissa jutuissa. Vapaan jälkeen alkaa sitten kahden kuukauden rutistus eurovaaleihin. Kampanja alkaa olla valmiina, enää toteutus puuttuu.
Kun konservatiivit ja demarit (sekä liberaalit) ovat ajaneet Euroopan lamaan keinottelukapitalismillaan, tulee heille kevään vaaleissa pahasti turpiin. Uusin Euroopanlaajuinen galluppi lupaa molemmille selvää häviötä, ja vasemmistoryhmälle kasvua jopa viiteenkymmeneen meppiin. Hyvältä siis näyttää, väärin äänestettyjen painoarvo nousee selvästi. Kävin viime viikolla Brysselissä, tällä kertaa tutustumassa Euroopan asunnottomuuteen ja sosiaalisen asuntotuotannon tilanteeseen eri maissa. Tutustuimme myös ilman vanhempia Belgiaan muualta saapuneiden lasten kotiin. Olen monesti blogissa kirjoittanut, kuinka Suomi edustaa pikemminkin keskimääräistä EU-maata eri tilastoissa kuin pohjoismaita, ja taas tuli yksi vertailukohde listalle lisää. Sosiaalista asuntotuotantoa meillä on vain 16% asuntokannasta, kun Hollannissa on 33% ja Ruotsissa ja Tanskassakin melkein tuplasti. Toivottavasti sosialistiksi heittäytynyt ministeri Vapaavuori saa vihdoin palautettua sosiaalisen asuntotuotannon merkittäväksi asuntotuotannon kohteeksi, rakennusmiesten työttömyys jos joku ruokkii kaikkien alojen lamaa ja nostaa vuokria kohtuuttomiksi. *** Kunnallispolitiikka ei mene tauolle vaikka keskittyminen onkin Eurooppapolitiikkaan. Vantaan valtuustossa äänestimme liitosselvityksen tekemisestä Helsingin kanssa. Valittavana oli kaksi selvitysesitystä, joista kannattamani lähti siitä, että vaikka Espoo ei lähtisi mukaan, pitää Helsingin ja Vantaan luoda kahdestaan laajempaa seudullista demokratiaa.
Kokoomuksen tiukka ryhmäkuri ajoi koko ryhmän yhtä lukuunottamatta nopeamman aikataulun taakse. Meidän ryhmä äänesti itseäni lukuunottamatta demarien mukana, joten paine oli aika kovaa. Äänestin ainoana vasemmistosta pääkaupunkiseudun pikaisen hallinnon uudelleen järjestämisen selvittämisen puolesta, kuten olin vaaleissa luvannut. Meillä ei ole ryhmäkuria ja sain valtavasti tukea toiminnalleni etenkin asuinalueeltani Länsimäestä sekä Länsi-Vantaalta. Ajatuksena on, että seudulliset asiat päätettäisiin suurkaupunginvaltuustossa, ja lähipalvelut kaupunginosavaltuustoissa. Tällainen malli on käytössä monissa maailman metropoleissa. Minusta sen tahon joka rahat kerää veroina pitää ne myös käyttää, kaikenmaailman hussit ja yyteeveet pilaavat kunnallisdemokratian, kun poliitikot menevät niiden selän taakse levittelemään käsiään ja syyttelemään muita. |
|
|
10.4.2009 3:14
t
"Sosiaalista asuntotuotantoa meillä on vain 16% asuntokannasta, kun Hollannissa on 33% ja Ruotsissa ja Tanskassakin melkein tuplasti." |
|
10.4.2009 11:44
Jussi Saramo
Suosittelen perehtymään asumisen hintaan ja asunnottomuuteen Suomessa. Molemmat ovat suurissa kaupungeissa, etenkin pk-seudulla missä työtkin ovat, karanneet käsistä. Syynä mm. kohta kymmenen vuoden ajan laiminlyöty sosiaalinen asuntotuotanto. |
|
11.4.2009 0:43
Jaakko Portti
Äläpäs Jussi unohda sitä, että sama ongelma on aina Perä Lappia myöten. Esim. Inarissa ei ole edes vaihtoehtoisia vuokramarkkinoita. Ja esim. tunturikeskusten nuorilta osa- aikaisilta sesonkityöntekijöiltä menee lähes 50 % tuloista asumiseen kimppakämpissä. |
|
19.4.2009 18:14
Joonas Korhonen
Helvetin hieno juttu, että jollain on pokkaa vasemmistossakin tarpeen tullen ollen olla niiden ikävien uudistusten puolella, jos se onkin väliin sen oikean politiikan vastaista.
|
|
27.4.2009 15:37
Miika Kabata
Lisäisin tähän vielä, että typerä asuntopolitiikka (= omistusasumisen suosiminen) om myös tärkein yksittäinen tekijä työttömyysasteen erojen selittäjänä eri maiden välillä. Omistajuusyhteiskunta (= asuntovelkayhteiskunta) on todella hieno keksintö, mikäli halutaan korkeampaa työttömyyttä! |
Päädyimme tukiryhmässä huomiotaherättävään sloganiin "äänestä väärin". Idea tähän tuli Liisa Jaakonsaaren blogista, jossa hän kehotti äänestämään joko kokoomusta tai demareita, koska kokoomuksen konservatiiviryhmä ja demarien sosialistiryhmä ovat parlamentin isoimmat ryhmät. Liisan blogissa alkoi keskustelu siitä, kuinka ihmiset aikovat äänestää "väärin" Liisan toiveista huolimatta.
Demarien tiukka ryhmäkuri ajoi koko ryhmän kannattamaan hitaampaa vaihtoehtoa, jonka tulkitsin lähinnä yritykseksi jarruttaa ja olla muuttamatta mitään. Kokoomus oli nostanut esiin kuntaliitoksen ja me Vasemmistoliitossa seutu- ja lähidemokratian parantamisen seudulla, ja demareiden oli pakko keksiä jotain tilalle.
Uusimmat kommentit
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 27.2.2010 20:05
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Toinen Jussi 23.2.2010 19:46
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 16.2.2010 9:47
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:33
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:32