Kokoomusjohtajat viisastuvat vanhoinaTorstai 19.3.2009 klo 17:07 - Jussi Saramo Aurinko paistaa ja elämä hymyilee! Kevät tekee aina hyvän mielen, vaikka toki kesä lomineen on yleensä parasta aikaa. Surumieliseen suomalaisuuteen sopien pidän syksystäkin, vaikka se tuo haikean mielen. Lähestyvät eurovaalit ja kiireinen kokouskevät vetävät kalenterin tiukille. Lähipäivinä olen kiertänyt Nurmijärvellä, Mäntsälässä, Hyvinkäällä ja Ylöjärvellä puhumassa. Pääkaupunkiseudullakin tilaisuuksia on riittänyt.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Niinistö saa kokoomuksen ja keskustan johdon näyttämään typeriltä. Vasemmisto on tolkuttanut koko ajan, että Vanhasen ja Kataisen "voitto" eläkekiistassa: eläkejärjestelmän maltillinen hiominen siten että työkykyiset ihmiset haluaisivat tehdä kauemmin töitä, päätettiin jo 2005. Kun tämän sanoo ääneen Niinistö, alkaa valtamediakin ymmärtää mistä on kyse. *** Kokoomuksen politiikka on jo pitkään ollut kylmää. Puolue on ajanut uusliberalismia niin paljon kuin se Suomessa on ollut mahdollista ilman kannatuksen romahtamista. Edellisen laman aikana hyvinvointivaltiota ajettiin alas harppauksin. Nousukautena pohjoismaisen järjestelmän rakentamiseen ei palattu, vaan edistettiin uusliberalismia pienin askelin. Kokoomus ei yksin ole tähän syyllinen, kepu ja lipposlainen SDP olivat mukana. Nyt kun tämä uusliberalistinen politiikka on ajanut koko maailman lamaan, sanoutuu Niinistö irti hallituksen touhuista. Jo aiemmin Harri Holkeri ja Raimo Ilaskivi ovat arvostelleet nykyistä ahneuden politiikkaa. Jostain syystä kokoomuksessa löydetään omatunto vasta kun johdosta on siirrytty syrjään. Vai olisiko Niinistön jutuissa sittenkin kyse presidenttipelistä? |
|
|
19.3.2009 19:46
Heidi
Mähän olen aina sanonut että Sauli ei ole niin paha miltä vaikuttaa vaikka Kokoomuksessa onkin ;)
|
|
20.3.2009 15:00
Jukka Vahera
Oikeistoa ainakin hyödyttää leimata kaikki irtiotot älyvapaaksi presidenttipeliksi tai kuten Kalevassa jokuaika sitten väitettiin Niinnistön jääneen ajasta jälkeen siis varsinkin talousasioista. Jospa sittenkin aatemaailma ei enää kohtaa... notta uudet tuulet puhaltaa kokoomusjohdossa tai siis se jostain 1800 -luvulta tullut löyhkä.
|
|
22.3.2009 8:40
tuomo
Presidenttipelistä tai kaksilla rattailla ajamisesta. Niinistöllä on ääni vaihtunut kellossa puhemiehen paikalta aikalailla suhteessa aktiivipolitiikon vuosiinsa. |
|
22.3.2009 20:59
Jussi Saramo
Onhan se avattu kymmeniä kertoja, mutta katsotaan jos vielä kerran auttaisi: |
|
23.3.2009 13:29
wiza
Eli mikä ero siis mielestäsi on liberalismilla(klassisella liberalismilla) ja uusliberalismilla? Itselleni liberalistina ja nimenomaan klassista suuntausta edustavana tuo jälkimmäinen termi on hieman oudohko enkä kuule sitä itsestään kenenkään liberaalin käyttävän, mitä suuntausta sitten kyseisestä aatteesta edustaakaan.
|
|
25.3.2009 23:05
Jussi Saramo
Juurihan asian selitin tuossa. Ei niillä ole ideologisesti eroa, käytännössä toki kun eletään 2000 lukua. Perusasetelma säilyy kuitenkin: ei toiminut ennen 1930 lukua, eikä nytkään. Vapaa kapitalismi on kommunistista suunnitelmatalouttakin typerämpi utopia. |
|
26.3.2009 0:11
Miska hallia
mene ja tiedä kokoomus on kyllä vähintäänkin arveluttava kerho Joku kokoomuslaisten porukasta väitti minulle suoraan että alkoholisti käyttää 50e kk viinaan.. onkohan kaverit ehkä pikkasen vieraantunut elämästä?
|
|
26.3.2009 13:23
Ulla-Leena Alppi
Negatiivisten ja positiivisten vapauksien - niin yksilön kuin talouden ja koko yhteiskunnan kannalta - parempi tasapaino lienee sama asia kuin vastuu. Vapauteen tulee aina liittyä vastuun; ne kuuluvat yhteen kehittyneessä yhteiskunnassa ja yksilössä. Tätä ymmärrän Jussinkin tarkoittavan.
|
|
27.3.2009 13:32
Arto
Uusliberalismi on liberaalin taloustieteen äärimmäinen sovellus, jonka todellisia kannattajia ovat amerikkalaiset konservatiivit (osa heistä). Nykyisen kriisin aikana on nähty, että vain harva vastustaa julkisen vallan puuttumista tilanteeseen. Amerikkalaisista republikaaneista osa uskoo tosin aidosti oppiinsa ja ajattelee että jos pankit ovat mokanneet niin niitähän ei pelasteta veronmaksajien rahoilla. Sinänsä arvostan sellaista rehellisyyttä. Useimmat uusliberalismin puolesta (tietoisesti tai ei) puhuneet ovat aika herkästi kääntäneet kelkkansa muodin mukana.
|
|
1.4.2009 14:24
leipäjono
je uusliberalistit phuvat monesti sääntelyn vapauttamisesta, mutta uusliberalistinen maailma on todellisuudessa kaikkea muuta kuin sääntelemätön.
|
Kiireen vuoksi poliittinen analyysi jää tällä kertaa vähiin. Totean kuitenkin ihmetykseni Sauli Niinistön uusimmasta ulostulosta: Niinistön mielestä eläkeuudistukselle pitää laittaa jarrua!
Uusimmat kommentit
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 27.2.2010 20:05
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Toinen Jussi 23.2.2010 19:46
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 16.2.2010 9:47
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:33
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:32