Stubb Putte Possun nimipäivilläTorstai 5.3.2009 klo 14:04 - Jussi Saramo 50-luvulta peräisin oleva lastenlaulu Putte Possun nimipäivistä tulee usein mieleen kuunnellessa kokoomuksen ja demareiden natointoisten edustajien puheita. Stubbin tai Jaakonsaaren jutut pääsemisestä ”mukaan pöytiin joissa asiat päätetään” kuulostavat naiiveilta. Lähihistoria osoittaa että Nato toimii vain kun siitä on hyötyä Yhdysvalloille, ja silloinkin tarjoukset ovat luokkaa ”ota tai jätä”. Putte Possun nimipäivillä kaikilla oli niin mukavaa, että laulaja olisi halunnut olla siellä mukana. Sama hinku näyttää olevan joillain suomalaispoliitikoilla. On kivaa istua maailman mahtavien kanssa samoissa pöydissä ja luoda itselleen illuusio vaikuttamisesta. Perustelevatpa toiset mukana oloa tiedonsaannillakin, uskotaan että Natomaat päästäisivät suomalaiset sitten salatun tiedon ääreen. Tiedonsaannista puhuttaessa unohdetaan, etteivät edes Yhdysvaltain kaikki päättäjät todellisuudessa tiedä mitä sen tiedustelupalvelut maailmalla puuhaavat. Diktaattoreiden ja oikeistosissien tukeminen on sen luokan puuhaa, että demokraattisesti valittujen päättäjien pitää pysyä siitä erossa. Poliitikoille voidaan sitten antaa sellaista tietoa mitä he haluavat kuulla. Yhdysvallat halveksui YK:n asetarkastajien tekemää työtä ja hyökkäsi Irakiin tiedustelutietojen perusteella jotka todistivat maassa olevan joukkotuhoaseita. ”Halukkaiden koalitiota” kerättiin vetoamalla tiedustelutietoihin, ja moni maa, mm. Tanska ja Viro lähtivät soitellen sotaan. Jopa Yhdysvaltojen sylikoira ja läheisin liittolainen, Tony Blairin Iso-Britannia, sai vääristeltyä tiedustelutietoa. Huhtikuun alussa vietetään Naton 60-vuotisjuhlallisuuksia Strasbourgissa ja Baden Badenissa. Tuhannet mielenosoittajat ympäri Eurooppaa kokoontuvat osoittamaan mielipiteensä Natosta juhlakokouksiin osallistuville päättäjille teemalla ”Ei sodalle – Ei Natolle”. Mukana on satoja vasemmistonuoria ympäri Eurooppaa.
Päätimme viime viikolla Euroopan vasemmistonuorten kanssa yhteisestä vaatimuksesta hajottaa Nato. Varsovan liittoa ei enää ole ja Natomaat lähinnä luovat uusia kansainvälisiä ongelmia Naton selkänojan tukemana rauhan rakentamisen sijaan. Natokytky tulee kalliiksi niin taloudellisesti kuin moraalisesti Euroopalle. Toivottavasti Stubb ja Jaakonsaari kutsutaan Naton 60-vuotisjuhliin viettämään mukavaa aikaa yhdessä Natojohtajien kanssa, ettei tarvitse taas jäädä harmittelemaan Natopöytien ulkopuolelle jäämistä. Ehkä se vähentäisi kovinta Natointoa, pysyvän kutsun hankkiminen jäsenyydellä tulisi turhan kalliiksi Suomelle ja suomalaisille lisääntyneenä turvattomuutena ja öljysotiin soveltuvan hyökkäyskaluston hankkimisena. |
|
|
5.3.2009 22:01
Martti
Onneksi sentään Suomen kansa on säilyttänyt itsesuojeluvaistonsa - ilmassa kun on hieman propagadan makua, sillä Martti Ahtisaari ja Kokoomus (jonka sisällä itsessäänkin on jo NATO-oppositio) saavat aika paljon tilaa natottamiselleen mediassa. Siltikin meillä vielä pääosin vastustetaan NATOa. Toivottavasti joskus päästään keskustelussa jo loppuun ja todetaan, että NATO on viimeinen paikka johon meidän tulee liittyä. Hienoa, että Euroopan vasemmistonuoret ovat päättäneet tehdä työtä NATOn hajottamiseksi. |
|
16.3.2009 16:02
Jake
Martille! Kyselit missä oikeat argumentit NATOn puolesta. Tässä tulee yksi: |
|
19.3.2009 14:13
Jussi Saramo
En ymmärrä miten tuo olisi argumentti Naton puolesta? |
Uusimmat kommentit
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 27.2.2010 20:05
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Toinen Jussi 23.2.2010 19:46
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 16.2.2010 9:47
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:33
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:32