Onnellista uutta vuotta kaikille!Tiistai 30.12.2008 klo 11:57 - Jussi Saramo
Olen ollut tunnelmallisessa Genovassa tapaninpäivästä. Hyvä ystäväni asuu keskellä Genovan vanhaa kaupunkia, joten parempaa sohvamajoituspaikkaa on vaikea kuvitella. Kuva asunnon ikkunasta näkyy vieressä. Kadut täällä ovat hämmentävän kapeita, ottaen huomioon että niitä reunustavat korkeat talot. Muurien sisään rakennettu keskiaikainen kaupunki ei voinut kasvaa merelle eikä vuorten rinteille, joten se kasvoi ylöspäin. Kohta alkava tammikuu on täällä vuoden kylmin kuukausi. Lämpötila on kuitenkin lähempänä kymmentä kuin nollaa, joka on ihan ok etenkin nyt, kun flunssa meni ohi. Täällä vanhassa kaupungissa ei juuri tuule johtuen tiiviistä rakentamisesta. Myös meren rannalla oli ihmeellisen lämmin, ehkäpä välimeri toimii vähän toisin kuin kotoinen itämeremme joka tuo lähinnä kylmää ilmaa. Joulukuu on siitä hyvä aika lomailla täällä, ettei muita turisteja juuri ole, ja kapeat kadut matalalla roikkuvine perinteisine jouluvaloineen ovat hyvin tunnelmalliset. Joulukuussa täällä vierailee myös kiertävä huvipuisto, jossa mekin kävimme. Suomalaiselle tuntui oudolta kun huvipuiston peleistä saattoi voittaa pehmolelujen ja rihkaman lisäksi myös tupakkaa tai alkoholia. Mekin voitimme uudenvuoden skumpat rinkulanheittopelistä josta kuva alla.
Suomalaiset pitävät usein Italiaa takapajulana ja joissain asioissa sille on toki katettakin. Monissa asioissa täällä ollaan kuitenkin paljon meitä edellä. Suomessa kaupunkisuunnittelu tehdään vielä autojen ehdoilla, täällä etusijalla ovat ihmiset. Suomalaiset kyllä matkustellessaan ihastelevat köpistä, nykkiä tai genovaa, mutteivät ilmeisesti vielä osaa yhdistää eroja omiin kaupunkeihinsa jotta vaatisivat ponnekkaammin muutosta. En ole ennen käynyt Sveitsissä, joten odotan reissua innolla. Reitti Churin kaupungin lähelle sijaitsevalle italialaisten ystäviemme vapaa-ajan asunnolle kulkee kuulemma upeiden maisemien läpi, joten täytyy yrittää pysyä poissa ratista jotta näkee mahdollisimman paljon. Saas muuten nähdä törmääkö Churissa paikallisen salibandyn naisten liigajoukkueen suomalaisvahvistuksiin.
![]() Kuvassa Boccadassen ranta jossa kävimme toissapäivänä. Nyt pakkaan laukut Sveitsin matkaa varten ja valmistaudun lähtöön. Toivotan kaikille oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta, olkoon se edellistä parempi, oli edellinen sitten millainen hyvänsä. Erityisesti Lähi-Itään on tällä hetkellä syytä toivoa rauhaa, Israelin valtion vastuuton kosto Hamasia vastaan kohdentuu miljooniin siviileihin, ja sadat kuolleet synnyttävät vain lisää vihan kierrettä aluelle. |
Lähdemme pian Sveitsiin vuokra-autolla. Sitä ennen on hyvin aikaa päivittää blogia, toisin kuin eilen illalla luulin aloittaessani tätä blogimerkintää.
Ystäväni ovat juuri hakemassa pikkuista vuokra-autoa jolla ajamme Sveitsiin. Lähes kaikki autot täällä ovat hyvin pieniä, mikä on ympäristön kannalta hieno juttu. Autolla ei täällä vanhan kaupungin puolella juuri mitään tekisikään. Kuulin myös että kaupunki oli juuri tehnyt hienon päätöksen ja päättänyt muuttaa kaupungin uudella puolella sijaitsevan leveän pääkadun kävelykaduksi. Metron rakentaminenkin ilmeisesti etenee ja nykyinen tynkämetro saa jatkoa.
Uusimmat kommentit
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 27.2.2010 20:05
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Toinen Jussi 23.2.2010 19:46
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 16.2.2010 9:47
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:33
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:32