Demokratia ja ulkoistaminen eivät sovi yhteenKeskiviikko 3.12.2008 klo 16:50 - Jussi Saramo Tämän viikkoinen kolumnini Kansan Uutisissa. Perusteluja väitteille voisi olla enemmän, mutta kun pitää pysyä annetussa merkkimäärässä, jäi teksti tällaiseksi. Avoimeksi jääviä väitteitä onkin hyvä käsitellä tämän blogin keskusteluosiossa
Kirjoitan parhaillaan Hiekanjyviin palveluseteleistä, lehden ilmestymisen jälkeen laitan tekstiä sitten tännekin. |
|
|
4.12.2008 12:52
Arto
Korjatkaa, jos olen ymmärtänyt väärin, mutta nähdäkseni kuntayhtymät ovat yksi syy siihen, miksi lähipalvelut ovat kadonneet. Minusta tarkoituksena nyt on ollut saada mahdollisimman laajalta alueelta ihmisiä saamaan palvelunsa yhdestä paikasta, siis keskitetysti. On se tietysti kiva, että voi saada palvelua naapurikunnasta, mutta jos on pakotettu hakemaan palvelunsa sieltä...
|
|
4.12.2008 13:29
Jussi
Kuntayhtymät ovat varmaankin yksi tekijä lähipalveluiden alasajossa, mutta lähipalveluiden alasajo ei ole syy kuntayhtymien perustamiseen. |
|
5.12.2008 12:50
wiza
Itse kannatan terveydenhuoltopalveluiden yksityistämistä niin että valtio toimii maksajana, ei tuottajana. Jolloin kuluttaja saa _itse_ päättää mistä palvelunsa ostaa eikä vaaleilla valitut edustajat. Tämä ei tietenkään ole demokratiaa mutta poistaa sen yhdenkin tason pois jolloin jokainen päättää itse. Tämä ehkä sitten on se oikeistolainen näkemys, ehkä vasemmiston näkemys on se että enemmistö päättää ja vähemmistö(eli yksilö) joutuu sitten kärsimään enemmistön päätöksistä.
|
|
5.12.2008 15:05
Jussi Saramo
Yksityistetty terveydenhuolto tuo mukanaan vain näennäistä valinnanvapautta. |
|
8.12.2008 12:55
Arto
Ei voi kuitenkaan jättää huomiotta sitä seikkaa, että monista julkisista palveluista jää pois kilpailun mukana tulevat hyvät puolet. Kilpailu pakottaa palveluita kehittymään ja parantamaan organisointia. On tietysti asia erikseen, kuinka tarpeellista palvelun jatkuva parantaminen on, mutta esim. julkisessa terveydenhuollossa työn organisoimisessa on paljon parannettavaa yksityisiin verrattuna. Tätä ainakin lääkärit puhuvat, kun sanovat työnkuvan olevan mielekkäämpi yksityisellä sektorilla.
|
|
8.12.2008 16:02
Jussi
Arto on siinä oikeassa, että etenkin nykytilanteessa lääkärit menevät yksityissektorille ihan jo pelkän mielekkyyden vuoksi, eivät ainoastaan käteen jäävän rahan takia. |
|
8.12.2008 20:51
Marilla
Pitäisikö kuitenkin muistaa faktat ennen kuin lähtee tunteen palolla maalailemaan mustia seiniä. Suomessa yksityiset lääkäriasemat on pieniä ja suhteellisen kasvuhaluttomia. Koko terveydenhuoltosektorin ulkoistaminen ei siis onnistu, vaikka joku sellaista haluaisikin. |
|
9.12.2008 10:31
Arto
Vasemmiston tehtävänä nimenomaan on miettiä, miten muutkin työntekijät saisivat yhtä määräävän aseman. Jos julkiset palvelut eivät ole ihmislähtöisiä, tai jos työyhteisöllä itsellään ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä niin paljon kuin yksityisellä puolella, on silloin jotain vialla.
|
|
9.12.2008 13:39
Jussi
Marilla: koko terveydenhuoltoa eivät edes lääkärifirmat halua yksityistää, jopa Yhdysvalloissa julkisen sektorin järjestämät terveyspalvelut ovat merkittäviä (sekä huonolaatuisia että kalliita). |
|
10.12.2008 21:35
Marilla
Julkinen ei hoida vain köyhiä. Julkinen hoitaa kaikkia koska yksityisiä palveluja ei ole aina ja kaikkialla. Mitä ne olisivat ne mainitsemasi kalliit hoidot ? Halpoja varmasti on flunssapoissaolojen kirjoittaminen työikäisille mutta toisaalta työterveyslääkärit tekevät ihan kokonaisvaltaista työhyvinvointia edistävää työtä ja sen arvo yrityksille on suurempi kuin mitä nopeista vastaan otto käynneistä veloitetaan. En jaksa nähdä että julkinen terveydenhuolto kykenisi samaan esim. tekemällä työpaikkakäyntejä. Samantyyppinen palvelu muuten lapsiperheisiin olisi kova juttu. Työssä viihtyminen ei tule pelkästään joustosta työajoissa (ja kyllä niistä joustoista nauttivat muutkin kuin lääkärit :) ) vaan siinä on myös esimies- alaissuhteilla iso rooli. Kun näissä suhteissa on nykyisin julkisella parantamista, eikö kannattaisikin keskittyä siihen, eikä haukkua organisaatiota, joka onnistuu tässä paremmin ? Ongelma on käsittääkseni juuri siinä mitä sanot aikaisemmin : pitäisi parantaa julkisen sektorin laatuvastuullisuutta. Niin pitäisi mutta sen tekeminen onkin toinen juttu. Yksi osa tuota tekemistä on että rinnalla on samaa palvelua tuottava yksityinen. Ja asiakkaalla mahdollisuus valita : näin saadaan paras laatu ( ja hinta ) .
|
|
11.12.2008 12:41
Jussi
Luin juuri esitystä joka mahdollistaisi kunnille laajamittaisen palvelusetelien käytön. Siinä sanotaan suoraan että yksityisissä terveyspalveluissa se usein kattaisi vain osan kustannuksista. |
|
12.12.2008 13:10
wiza
Maksuttomat julkiset palvelut? Kukas niiden lääkäreiden palkat maksaa? Ei ole olemassa maksuttomia palveluja, on olemassa palveluita jotka maksat itse ja palveluita jotka maksavat kaikki yhteisvastuullisesti(eli jotkut ei maksa mitään ja jotkut suuremman osan, kuitenkin sama palvelu).
|
|
12.12.2008 13:12
wiza
Enkä minäkään toki usko että ne olisivat samantasoisia, tähän mennessä ainakin työterveydenhuolto on tarjonnut lääkärille aina ajan nopealla puhelinsoitolla(jossa ei tarvitse jonottaa) ja itse lääkäriasemalla annettu aika pitää. Julkisella puolella ainakaan minun kokemukseni ei ihan näin hyviä ole. Ja koska aika=raha, odottamisen minimointi saa maksaakin hieman.
|
|
12.12.2008 16:36
Jussi
Maksuton palvelu tarkoittaa tietysti käyttäjälleen maksutonta, tekstin lukemalla tästä ei pitäisi jäädä mitään epäselvyyttä, sen verran helposti ymmärrettävä asia on kyseessä. Tosin, ikävä kyllä Suomessa käyttäjät joutuvat nykyään maksamaan palvelusta enemmän kuin muualla Euroopassa keskimäärin. |
|
12.12.2008 23:57
Mikael
Terveydenhuollon yksityistäminen sisältää joukon ongelmia, joista on puhuttu vähän tai ei ollenkaan. Ilmeisen ideologisista syistä, sillä liikkuuhan terveysbisneksessä vuosittain miljardeja euroja ja valtaisa joukko suomalaisia saa siitä suoraan tai välillisesti elantonsa. |
|
18.12.2008 13:50
Marilla
"työntekijöiden nahasta (kulut)" |
|
18.12.2008 15:45
Jussi Saramo
Marilla: Tyhjien bussilinjojen ajamisesta kukaan ei liene eri mieltä. |
Attac järjesti ennen kunnallisvaaleja kyselyn kaikkien puolueiden ehdokkaille. Kokoomus ja perussuomalaiset boikotoivat kyselyä, mutta muista puolueista vastauksia tuli paljon. Etenkin demarit, mutta myös kristilliset ja vasemmistoliittolaiset vastasivat hyvällä prosentilla.
Vasemmistoliittolaisista erityisen suuri osa halusi siirtää palveluja kuntayhtymille. Tämä ei ole linjassa demokratiavaatimuksen kanssa, sillä kuntayhtymät ovat parhaimmillaankin toisen käden demokratiaa. Käytännössä ne ovat usein johtavien virkamiesten harvainvaltaa, joissa keskisuurilla puolueilla kuten vasemmistoliitolla ei ole kuin kumileimasimen osa. Kuntayhtymien huonoja ratkaisuja on vaikea politisoida, ja ne tarjoavat todellisille päättäjille hyvän verhon jonka taakse piiloutua.
Sen sijaan yhteiskunnallisesti merkittävän infrastruktuurin, rautateiden tai terveyspalveluiden yksityistäminen on kaikkialla maailmalla osoittautunut sekä kalliiksi käytännössä, että myös mahdottomaksi vasemmistolaisen ideologian kannalta. Tasa-arvo on toteutunut vain pohjoismaisessa melko sosialistisessa mallissa, jossa eri yhteiskuntaluokkien ihmiset käyttävät samoja laadukkaita palveluita.
Uusimmat kommentit
Mitä on populismi? Jussi Saramo 2.9.2010 12:44
Mitä on populismi? Sami Suomalainen 1.9.2010 20:54
Asumisen hinta alas! Jussi Saramo 31.8.2010 12:07
Asumisen hinta alas! Mikael 31.8.2010 1:38
Eläkekeskustelu harhateillä Jaakko Portti 30.8.2010 12:08