Ostivatko "perheyritykset" yritysperintöveron poiston?Perjantai 16.5.2008 klo 0:26 - Jussi Saramo Uskoni mediaan alkaa palautua. Olen ihmetellyt kauan miksei mediassa kerrota, ettei Suomi ole enää Pohjoismainen hyvinvointivaltio, kun siitä on olemassa selvät tilastot. Vasemmistoliitto on puhunut asiasta kauan, mutta nyt se alkaa olla totta myös suurelle yleisölle, kun Helsingin Sanomat on kertonut asiasta. Toinen asia jota olen kauan ihmetellyt, on vaalirahoitus. Jo iät ja ajat on tiedetty, että oikeistolaiset ja jotkut demaripoliitikot saavat merkittäviä tukia yrityksiltä ennen vaaleja. Mitä muuta tämä on kuin lahjontaa?
Korruptio ei rajoitu ainoastaan politiikan korkeimmalle tasolle vaan se läpäisee kolmen suurimman puolueen paikallistasoa myöten. Etenkin rakennusliikkeet ovat lahjoneet ennen kunnallisvaaleja kolmen suuren puolueen kunnallisjärjestöjä. Kohua ei tästäkään ole noussut, vaikka muistini mukaan Yle joskus asiasta mainitsi. Teimme Vasemmistonuorissa marraskuussa 2005 seuraavan kannanoton: Kallis mediamainonta kiellettävä Suomalainen demokratia korruptoituu. Vaalikampanjat painottuvat kalliilla mainonnalla ostettuihin mielikuviin, sen sijaan että tehtäisiin asiapitoisia kampanjoita. Mainontaa rahoitetaan entistä enemmän ulkopuolisten rahoittajien tuella.
"Poliittinen keskustelu on saatava takaisin. Poliittisiin tupailtoihin ei ole paluuta, mutta nykyisen mediabrändäämisen sijasta vaalitulos pitää ratkaista asiaperustein. Tietoa puolueiden kannoista on kyllä saatavilla kaduilta, internetistä ja toimitetusta mediasta. Pitää nostaa politiikan arvostusta ja demokratian tasoa sekä vähentää korruptiota", toteaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo. Sananvapaudelle mediamainonnan kieltäminen ei ole ongelma, päinvastoin, näin kaikki puolueet olisivat samalla viivalla äänensä kuuluville tuomisessa.
Lehden pääkirjoitus jatkoi vielä: "Sensuuri, kiellot ja karanteenit ovat menneen maailman keinoja, joilla on pönkitetty milloin minkäkin systeemin nomenklatuuria. Erilaiset kiellot ja kynnykset ovat tehokkaita keinoja estettäessä uusien ajatusten ja ehdokkaiden esiin pääsy." Turun Sanomien mielestä on hienoa että esiin pääsevät ne "uudet ajatukset ja ehdokkaat" joilla on tarpeeksi joko omaa, tai muiden rahaa käytössään, joilla voi ostaa mainoksia mm. Turun Sanomista. En usko että pääministeri Vanhanen on lahjottu kannattamaan Ideaparkkia, kuten nyt epäillään. Voi se tietysti olla tottakin.
Olen itse ollut kuulemassa kyseisen lafkan lobbaustilaisuutta. Kivalta kuulostava perheyritysten asian ajaminen on todellisuudessa muutamien superrikkaiden sukujen etujen ajamista. Siinä liitossa ei kukkakauppiaita näy, vaan Suomen suurimpia yrityksiä tyyliin Ahlstrom, Ajanta, Fazer, Kone, Lemminkäinen, Paulig, Hesburger jne.
Eurofacts kuvaa toimintaansa seuraavasti: "Eurofacts on vuonna 1989 perustettu yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijayritys. Ymmärsittekö?
Erityisen härskiä oikeiston touhusta tekee se, että he ovat yrittäneet vuosia leimata vasemmistoa ja ay-liikettä vaalituista. Eihän siinä ole mitään pahaa, jos demokraattisesti valittu ammattiosaston hallitus päättää tukea työntekijöiden etua ajavaa ehdokasta eduskuntaan omista rahoistaan! Onhan nyt ihan eri asia ajaa jonkun yrityksen etua kuin suomalaisten työntekijöiden etua. Vasemmistopoliitikot sanovat ihan avoimesti ajavansa työläisten etua, ja vaalituetkin on merkattu reilusti ilmoituksiin. Yritysten tuki ei siinä vaiheessa ole korruptiota kun he toimivat samoin. Mutta taitaisi sellainen ehdokas jäädä rannalle, joka sanoisi reilusti tukevansa vaikkapa Ideaparkin etua, eikä ihmisten. |
|
|
16.5.2008 7:59
Jonne Pohjois-Koivisto
Hyvää tekstiä :>. Turussa kaupungin tilalaitoksen johtajana on esim. Martti Kuitunen, jonka toimiston pöydällä on NCC:n viiri... Eräästä Jokikadun kiinteistöstä, jossa oli taiteilijoiden työtiloja, hän hääsi taiteilijat pois viime syksynä ja on nyt myymässä sitä rakennusta NCC:lle.
|
|
16.5.2008 13:32
Maakuntasatraappi
Postauksesi on linkattu eräälle (ei-avoimelle) keskustelupalstalle, ja ajattelin kopioida oman kommenttini tännekin: |
|
16.5.2008 14:01
Jussi Saramo
Aina löytyy joku, jonka mielestä nykyvasemmisto ei voi arvostella nykyoikeistoa koska joku vasemmistolainen teki jotain joskus historiassa. |
|
16.5.2008 16:17
Maakuntasatraappi
Kiitokset Jussille vastauksesta. |
|
16.5.2008 17:06
Joonas
Satraapille sen verran, että ammattiliitot ovat tukeneet pääasiassa tukeneet sellaisia ehdokkaita, joiden he ovat aiemminkin nähneet toimivan samoilla linjoilla niiden kanssa, toisin kuin näiden yritystukien kanssa, joissa tuelle odotetaan vastapalvelukseksi apua esim. jonkun rakennusurakan kilpailutuksessa. Kun työelämää koskevissa asioissa ammattiliitot ja vasemmistopuolueet ovat hyvin samoilla linjoilla jo muutenkin, niin tuen antaminen vasemmistolaisille ehdokkaille on hyvin luonnollista. |
|
18.5.2008 19:42
turkkalo
JS: "Onhan nyt ihan eri asia ajaa jonkun yrityksen etua kuin suomalaisten työntekijöiden etua." |
|
19.5.2008 12:49
pettynyt lukija
Jussi, kirjoitat usein mainiosti. Nyt on kuitenkin huomautettava, että leimaava ja ikävä tapasi murjoa toisia ei ole mistään kotoisin. |
|
19.5.2008 23:24
kinkladzen poika
turkkalolle pakko sanoa, että tuskin siinä työntekijää kannattaa syyttää, että hän tekee jotain kestämätöntä työtä, jos eletään markkinataloudessa.
|
|
19.5.2008 23:25
Jussi Saramo
Turkkalo: |
Kansanedustajat ovat jo useammissa vaaleissa kiertäneet lakia kierrättämällä korruptiorahansa erinäisten yhdistysten kautta. Laki vaalirahoituksesta on tarkoituksellisesti jätetty reikäiseksi, jotta sen kiertäminen on helppoa.
Esitteiden painaminen, niiden jakaminen ja internetsivujen tekeminen on hyvin edullista verrattuna mediassa mainostamiseen, johon vain rikkaimmilla ehdokkailla on varaa. Demokratiassa päättäjien tulee edustaa ihmisiä eikä rahoittajiaan. Lakia vaalirahoituksen julkisuudesta kierretään helposti, eikä äänestäjillä ole mahdollisuutta tietää kuka vetää naruja kenenkin ehdokkaan taustalla.
Kokoomuksen tukijana tunnettu Turun Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan silloin, että meidän kannanottomme "tuoksahti raikkaasti homeelta".
Tuhannen taalan kysymys kuuluu, miksi hallitus kirjasi ohjelmaansa perustuslain vastaisen epätasa-arvoisen ja taloudellisesti typerän perintöveron poistamisen yritys- ja maavarallisuudesta? "
Perheyritysten liitto järjestää lobbaustilaisuuksia yhdessä jäsenyrityksensä
Tämä tehdään vieläpä avoimesti! Ilmeisesti luotto mediaan on ollut niin kova, kuten vaalirahoituksessa. Niin kova, etteivät edes kansanedustajat ole viitsineet laittaa tukijoidensa nimiä tuki-ilmoituksiinsa, vaikka ne ovat julkisia. Onneksi viimein tuli tämä kohu, toivottavasti mediassa kaivettaisiin nyt homma pohjiaan myöten.
Uusimmat kommentit
Eurooppa siirtyi oikealle äänestäjä 304 14.6.2009 23:35
Eurooppa siirtyi oikealle Vihainen akateeminen 13.6.2009 12:48
Eurooppa siirtyi oikealle Prism 12.6.2009 16:29
Eurooppa siirtyi oikealle Toista kertaa äänestänyt, ensimmäistä kertaa oikein äänestänyt 12.6.2009 9:39
Eurooppa siirtyi oikealle äänestäjä 304 11.6.2009 21:25