Millainen Jussi on? "On niin hienoa, kun on ihmisiä, jotka jaksavat uskoa paitsi omiin, myös muiden unelmiin, eivätkä tyrmää niitä, vaikka ne olisivat kuinka hölmöjä tahansa. Sellasia, joiden puhuessa puhuu sydän, eivätkä numerot tai tilastot. Tällaisia ihmisiä tarvitaan, heitä jotka jaksavat uskoa ja jotka eivät unohda miten hauskaa oikeasti on ajaa liikenneympyrässä täysi ympyrä. Tällaisia kuin Jussi."
Hanna Sihlman Maalivahti, Ruotsin salibandyliiga | "Jussi on hyvä valtuustotoveri, joka nuoresta iästään huolimatta on jo kokenut kuntapoliitikko. Hän hallitsee kokonaisuuksia, kuten poliitikon täytyykin. Pidän Jussin aatteellisuudesta, sekä siitä, että hän tuo Porvoon valtuustoon myös ripauksen reipasta anarkiaa. Se raikastaa sopivasti melkoisen jähmeää valtuustotyötä".
Ulla-Leena Alppi Kouluttaja, Porvoon kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja 1976-1987 | "Mies joka tarttuu megafoniin ja kitaraan, jaksaa laulaa työväenlauluja läpi yön ja marssii ympäri Euroopan katuja aatteen puolesta, on juuri sellainen, jonkalaisia Vasemmistoliitto kaipaa."
Paavo Arhinmäki Kansanedustaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu
| "Samoissa kaveriporukoissa liikkuneena tiedän Jussin omaavan erittäin taidokkaan väittelykyvyn. Jussi sai jopa Tampereen Ilveksen kuulostamaan paremmalta kuin TPS. Tosin Jussi on aina, pienissäkin asioissa perustellut kantansa niin hyvin että on ollut helppoa kuunnella Jussin neuvoja ja kannattanut niitä neuvoja myöskin seurata. Jussi on ollut myös samoissa urheilupiireissä (koripallo, salibandy) mukana, ja niissäkin tarttunut toimeen tosissaan. Saramon vakaumuksellisuus ja halu vaikuttaa tulee viemään hänet vielä pitkälle politiikassa."
Ville Kurvinen Palomies, Vuoden liigapelaaja 2006 amerikkalaisessa jalkapallossa | "Jussi Saramo saa politiikan tuntumaan erittäin mieluisalta monessa suhteessa. Jussin toimintakyky on harvinaisen tehokas ja tärkeä nykyajan päätöksenteolle. Hän hyppää luontevasti suoraan kadulta neuvottelupöytään ja päinvastoin. Itseäni Saramon kuuleminen on piristänyt eteenpäin oman tyylisessä taistelussani vasemmistolaisen ajattelun puolesta. Tämä mies ei saa aikaiseksi vain uskoa muutokseen vaan myös varmuutta siihen, että tulevaisuus tuo myös mukanaan oikeudenmukaisia päätöksiä."
Timo Autto Lohjan ent. kaupunginvaltuutettu | "Maailma tarvitsee ihmisiä, jotka toimivat eriarvoisuuden vähentämiseksi maailmasta ymmärtäen tämänhetkisen kriittisen tilanteen maapallomme hyvinvoinnin kannnalta, että mahdollisuutemme jatkaa elämää tällä maapallolla on vaakalaudalla. Ihmisiä joissa yhdistyy todellinen punavihreys. Jussi on yksi heistä."
Mai Kivelä ympäristöaktivisti | "Although we live so far away from each other and come from so diverse social and cultural backgrounds, I have always sensed that we share a lot with Jussi. Above all, our common thoughts, words, actions and dreams for a different world, which can and will fit many worlds! My best wishes follow him. He deserves it!"
Yiannis Bournous International Affairs Responsible of Neolaia Synaspismou, Greece
|
|
Uusimmat kommentit
Rehellinen kapitalisti Mikael 6.9.2008 12:15
Rehellinen kapitalisti Jussi 5.9.2008 20:06
Rehellinen kapitalisti tuomo 4.9.2008 19:12
Skandaali: Vasemmistonuoret on rahoittanut omaa kampanjaansa! Kirsi Marttila 15.8.2008 14:49
Skandaali: Vasemmistonuoret on rahoittanut omaa kampanjaansa! Anna Mikkola 21.7.2008 21:11